Tämä on muistokirjoitus rakkaalle Hamlet- siililleni, joka kuoli vaikeaan hengitystieinfektioon eilen.

Hamlet syntyi 18.10.06 Vantaalla omakotitalossa. Hänellä oli kaksi sisarusta, veli ja sisko. Hänen äitinsä oli kaunis siili, joka oli myös hyvä emo. Olin etsimässä itselleni 18-vuotissyntymäpäiväksi lemmikkiä, joka sopisi allergiseen kotiin, sillä asuin vanhempieni luona ja perheessämme oli kaksi eläinallergikkoa. Olin kuullut, että afrikkalaiset kääpiösiilit eivät aiheuttaisi allergiaa. Koska olen aina halunnut jotain karvaista kuten kissan, innostuin asiasta. Olin myös hyvin kiintynyt liskoihin, sillä pidin lohikäärmeistä ja rinnastin liskot niihin.

Menin ystäväni kanssa Vantaankoskelle junalla joskus marras-joulukuun tienoilla 2006, ja parkkipaikalla meitä odotti talon isäntä, joka kyyditsi meidät talolle. Seutu oli nättiä ja odotin innoissani siilinpoikasten näkemistä. Talossa asui siilien lisäksi kilpikonnia, käärme, mahdollisesti jotain muuta karvaista, en muista, ja takapihaa vartioi puolivilli husky. Kävelimme portaita pitkin ylös ja menimme siilihuoneeseen, joka toimi myös kai eräänlaisena toisena olohuoneena. Huoneesta oli ovi isoon kylpyhuoneeseen, jossa oli siilien pesälaatikot. Oikein luksusta, ajattelin. Olihan siileillä pimeää, pehmeää ja lämmintä. Oikein siilinkasvattajan tyylistä.

Matilda seurasi mustilla helmisilmillään, kuinka hänen poikasensa kipittivät ympäri lattiaa. Oikein sydäntä sykähdytti nähdä, kuinka ihan pienet siilit kipittivät lattialla. Koko oli sellaista kahden tulitikkuaskin luokkaa, ehkä jopa vähän isompi. En muista enää tarkalleen, sillä olin keskittynyt niiden piikinpehmeään ihanuuteen.

Yksi niistä, Pena nimeltään, laitettiin syliini. Tunsin heti jotain vetoa pieneen, yksisilmäiseen siilinpentuun. Sen silmä oli sokeutunut piikin osuessa siihen. Ei yksisilmäisyys kuitenkaan haitannut siiliä, sillä tärkeimmät suunnistusvälineet olivat nenä ja suuret korvat.

Kaikkein suurimman tunnehyöyn teki se, että siili nukahti syliini. Istuin aivan liikkumattomana ja samalla hirveän onnessani, ja jotenkin minusta tuntui, että tästä tulisi siilini. Penan sisarukset oli ennestään jo varattu, ja vain tämä pieni suloinen rassukka oli jäljellä.

Lähdimme ystäväni kanssa puhuen vilkkaasti siileistä.

Puhuin perheelleni paljon siilin ottamisesta ja kuinka Pena oli ollut ihana. Päätimme ottaa allergiatietoisen riskin ja sovimme hakevamme Penan tammikuun puolivälissä 2007. (eihän sitä allergiaa tullut :) )Tuli sitten se päivä, jolloin Pena oli sopivassa luovutusiässä ja menin isäni kanssa autolla hakemaan ensimmäistä lemmikkiäni. Oli hieman pakkasta ja silmääni miellytti se, että Vantaalla oli hieman lunta pelloilla, meillä Helsingin Lauttasaaressa kun ei ollut yhtään.

Minulla oli mukanani pahvilaatikko, joka oli vuorattu fleeceillä. Haimme Penan yläkerrasta. Hanna, joka oli siilejään kasvattanut, kaivoi unisen ja kärttyisen siilin pesästä. Yllätyin kovasti, sillä siili oli kasvanut valtavasti ja se painoi ainakin 300 grammaa. (Keskivertosiilin paino noin 500g)

Siili tuotiin alas puhisevana ja kiukkuisena ja pakattiin fleecelaatikkoon. Allekirjoitin paperit ja lähdimme. Isä laittoi autossa lämmityksen täysille, jotta siilillä varmasti olisi lämmin. Koko matkan siili tuhisi.

Tulimme perille ja veimme Penan vitriiniin tehtyyn kerrostaloon (rampit eri kerroksien välillä ja vitriiniovissa hakanen, jotta siili ei töytäisisi itseään ulos. Myöhemmin tosin jouduin laittamaan tukevasta pahvista reunat kaikkiin kerroksiin, sillä toinen ovi oli aina auki, jotta siili pääsi lattialleni kirmaamaan.) Hirveä tuhina, pomppiminen ja piikkipalloilu. Sitä kesti lähes kaksi viikkoa eikä siili halunnut liikkua paikastaan mihin se oli jätetty. Lopulta pallo hieman avautui ja näin harmaan kuonon.

Kerroksia oli viisi. Alimmassa oli hiekkalaatikko, jossa siili kylpi, toisessa ruoka ja vesi, kolmannessa pahvitalo (myöhemmin pitkä putki), josta saattoi kävellä läpi, neljännessä muuta tilaa nukkua ja viidennessä juoksupyörä. Pyörän kanssa oli hieman ongelmia, koska se ei meinannut mahtua kaappiin ja siili pelkäsi mennä siihen, koska lasin takaa se näki hurjan korkeita paikkoja. Myöhemmin tilalle tuli 700-800 gramman tyhjä pahvinen murolaatikko, jonne siili tykkäsi kääriytyä. Juoksupyörä siirtyi lattialle ja vitriinistä meni alas puusilta (rautalankainen, taivutettava).

Mietin Penalle uutta nimeä. Istuin engannintunnilla, jossa käsittelimme kirjallisuutta. Olin ajatellut siilille nimeksi Ratamo, mutta kun opettaja mainitsi nimen Hamlet, mielessäni välähti. Hamlet, harmaa siili. Näin Penasta tuli Hamlet. Muistan hyvin, kuinka minulla oli hetken vaikeuksia nimen kanssa. Tilanteet menivät kutakuinkin näin:

"Pena älä pompi! Eikun Hamlet! Hamlet, lopeta nyt se tuhina ja ole kiltti!"

"No niin Hamlet. Tässä tulee vähän ruokaa. Älä sitten Pena vain näyki. Eikun Hamlet. Hamlet, älä vaan näykkäise."

Aikaa myöten Hamlet osoittautui hyvin hellyydenkipeäksi siiliksi, joka leimautui minuun vahvasti. (sitä paitsi olihan se menettänyt ensin emonsa, sitten sisaruksensa. Emo menehtyi, sisarukset otettiin muihin taloihin. Ja olihan sille sattunut varhaisessa nuoruudessa silmän sokeutuminen.) Kun illalla tulin huoneeseen herättämään siiliä, kysyin: "Missä Hamlet?" ja heti tuli pientä tuhutusta sieltä missä siili oli. Aivan kuin se olisi aina vastannut, että: "Täällä, täällä minä olen."

Perehdyin siilien äänimaailmaan hyvin.
Tuhina = pelko, viha, ilmoitus olinpaikasta, asia joka ei miellytä
Putputus = iloisuus, rakkaus, jälleennäkeminen, onnellisuus
Kärinä = (kärinää kuulin vain kaksi kertaa, jolloin Hamlet näki painajaista (kyllä, ne näkevät unia aivan kuten koirat)). Kuului kammottavan mörkömäinen, kärisevä huuto. Voi tarkkoittaa suunnatonta kärttyisyyttä.
Vinkuna = painajaisunet, pelko

Vietin joka päivä Hamletin kanssa paljon aikaa. Pidin sitä sylissä, paijasin, lojuimme yhdessä sängylläni. Hamlet oli luonteeltaan lössähtäväinen ja mukavuudenhaluinen. Se tykkäsi lojua tyynyn alla, jolloin se rentoutui paljon. Siili meni aivan litteäksi, piikit olivat kuin karkeakarvaisen mäyräkoiran karvaa, etujalat oli ojennettu eteen ja takajalat taakse, kuono oli pitkällä.

Hamlet putputti aluksi ainoastaan minulle. Vähitellen sen ujous väistyi, kun tutustutin häntä yhä uudestaan perheenjäseniimme ja ystäviini. Meille tuli tavaksi tuoda Hamlet iltayhdentoista aikaan olohuoneen sohvalle, jossa vanhempani antoivat hänelle juustoa (laktoositon, siilit ovat laktoosi-intolerantikkoja). Myöhemmin Hamlet kävi veljeni huoneessa mm. kuuntelemassa kitaransoittoa ja kirmaamassa hyllyjen alla.

Ja kirmauksesta... Siilit ovat nopeita elukoita. Hamlet ei ollut poikkeus, kun se sattui juoksupäälle. Oli ihanaa nukahtaa iltaisin siihen, että kuuluu 'tepititepititepititep'- ääni juoksupyörästä tai lattiatasolta.

Hamlet oli oikein kunnon perusjätkä. Se piti kovasti rasvaisesta ruuasta eikä suostunut oikein koskemaan vihanneksiin, tosin herne-maissi-paprika oli hyvää, vaikka kuoret juuttuivat kurkkuun ja kaikki piti aina kuoria. Rasittavaahan se oli, mutta mitä sitä ei olisi siilin eteen tehnyt?

Top 3 herkut:
1. Jättijauhomato ja pieni jauhomato
2. Pähkinät
3. Laktoositon Edam- juusto

Ehdimme viedä Hamletin kahtena kesänä mökillemme Asikkalan Vähä-Äiniöön. Olin ostanut eläinkaupasta aitauksen, jossa Hamlet sai nuuhkia luontoa. Terve silmä lähes pullahti päästä kun siili haistoi nurmikon, kostean multaisen maan ja männynkävyt. Kyllä se innostui jauhomadoistakin; kerran olin laittanut sen pahvilaatikon kannelle elävien jauhomatojen kanssa (ne ovat kauheita. Jouduin ostamaan ne elävinä ja tyrkkäämään pakkaseen. Tietysti ennen sulatettua toukkaa siili arvosti elävää). Hamletin silmässä välähti, kuono vipatti nopeammin ja koska matojen tuoksu oli niin huumaava, hän pisautti vahingossa alleen. Metsästysvietti taisi nostaa päätään.

Olin totuttanut Hamletin rytmiin, jossa tulin herättämään sitä 18.30-20.30- välisenä aikana. Jos olin ystäväni luona tai kaupungilla ja jonkun muun piti herättää se, siili murjotti kun saavuin kotiin. Se ei putputtanut kun paijasin sitä, vaan tuhisi hieman. Kun tarpeeksi hellin sitä, sen murjotus loppui ja siili lössähti syliini ja putputti. Usein se työnsi kuononsa käteeni.

Kukaan ystävistäni ei osaa tuhista kuten aito siili, mutta minä osaan. Se on hieno kyky, jonka Hamlet minulle välitti. Hamletia jää kaipaamaan perhe, ystäväni, tuttuni, kasvattaja ja eläinlääkäri.

Hamlet oli komea, pehmoinen, lämminsydäminen, uljas, temperamenttinen ihana kipittäjä. Me jäämme kaipaamaan sinua Hamlet.
Hamlet haudattiin syksyiseen metsään 15.10.2008.

Tässä kuva rakkaasta lemmikistäni:
Hamlet

Syksy tuo tullessaan intoa kirjoittamiseen ja kaikenlaiseen luovaan puuhasteluun. Syksyllä on aivan oma värimaailmansa ja hajunsa aina kirpeästä merituulesta asfaltilla mätänevään ja murskattuun omenaan.

Unetkin tuovat ideoita. Ensimmäinen fantasiakirjani sai ideansa unesta, jossa oli vain yksi henkilö minun ja kaverini lisäksi. Tämän henkilön ympärille muotoutui tarina, joka puolestaan on muotoutunut vaiheittain toisenlaiseksi, jopa erilaisiksi pikku haaraumiksi, uusiksi tarinoiksi.

Viimeöinen uneni ei tällä kertaa luonut henkilöä, vaan se loi maailman. Sormeni syyhyävät päästä kirjoittamaan ja hahmottelemaan sitä maailmaa, mutta karvas totuushan on se, että ensin pitäisi kirjoittaa keskeneräinen loppuun. Kaikkein eniten työn alla on kirja, joka on nuorten fantasiaa ja jonka tiedän toimivan hyvin. Se on niin persoonallinen, niin tuore, että voin erittäin hyvin kuvitella sen ilmestyvän joskus kansien välissä.

Mutta sitä odotellen, taidan lähteä kirjoittamaan.

Onnistuin tänään, ensimmäistä kertaa elämässäni, piirtämään ensinnäkin loistavan kuvan ihmisestä ja toiseksi piirtämään fantasiamaailmani rakkaimman henkilön. Väritinpä sen vielä. Olen niin innoissani. Ehkä saan vielä muut tärket fantasiahenkilöt paperille. :)

Ywian blogi (http://ywian.vuodatus.net) on pienellä tauolla, ei ole aikaa kirjoittaa sinne päiväkirjamerkintöjä noin viikkoon, mutta aika varmasti sen jälkeen. :j

Nyt se sitten tapahtui. Mulle tuli bussissa aamulla fiilis, että haluan mennä isän kanssa katsomaan mummia. Koulu loppui kahdelta ja vähän sen jälkeen isä haki minut ja mentiin katsomaan mummia. Hän oli muuttunut huonompaan kuntoon äkillisesti, koska ruoka ei maistunut.

Oli niin tuskaista nähdä hänet niin kuihtuneena. Aivan kuin ruusu, joka on vuosia ollut ullakolla ja kun siihen koskee, se murenee tomuksi.

Lähdettyäni mummini luota, tunsin rauhan. Olin halunnut koko ajan tavata mummini ennen kuin hän kuolisi, koska muuten en olisi antanut itselleni anteeksi.

Tulin äsken kotiin ja äiti sanoi mummini kuolleen kolme tuntia sen jälkeen kun isän kanssa lähdettiin sieltä. Hän kuoli rauhallisesti, nukkuessa.

Jäämme kaipaamaan sinua. Muistan kun ostit minulle kokkikirjoja, ehkä jotenkin tiesit että minusta tulee leipuri? Muistan kun pienenä olin luonasi ja pelasin Mustaa Pekkaa ja Eläinpeliä. Muistan kun laitoit todella hyvää ruokaa, muistan tarinasi. Jatka matkaa elämän tiellä.

En pitkään aikaan ole kirjoittanut. Kirjoitin että saisin kotisivut, mutta ne viivästyvät jonotuksen vuoksi. Kaveri puuhaa niitä, mutta olen jonossa, vaikka niiden piti valmistua. :p Mutta mutta, opiskelupaikan saamisen johdosta loin uuden blogin, josta voitte lukea kokemuksia ja ajatuksia opiskelusta.

Eli, ystävät, tutut ja tuntemattomat, tervetuloa Haltialeivosten pariin!

Olen yrittänyt tässä pitkin kevättä vähän vihjailla että hei, haluaisin keskustella vanhempieni kanssa muuttamisesta. Mutta ei, heti tulee vettä myllyyn:

äitimuorini: "Olen sinut synnyttänyt ja ensin keskityt saamaan opiskelupaikan. Me emme hylkää sinua tuosta vain etkä muuta mihinkään." Mieletöntä raivoa ja suu vaahtoaa.

isäni taas: "Takaisin ei ole sitten tulemista."

Että yritä keskustella sitten asiasta fiksusti ja aikuismaisesti. Ei onnistu. Vertaistuki olisi paikallaan.

Olisin hakemassa kesäkuun alussa kahden kaverini kanssa kolmiota HOASilta. Lisänä lemmikki. Mahdollisuudet päästä opiskelemaan ovat hyvät, päädyn joko kondiittoriksi, jalkojenhoitajaksi tai floristiksi eli opinnot kestävät 2-4 vuotta. :)

Lisänähän olisi lemmikki... mutta laskelmien mukaan voisin vaikka siivota n. 10h/vko opiskelujen lisäksi ja jäisi vielä ylimääräistäkin.

Mutta tosiaan vanhempien kanssa on hankala keskustella.

En ole vähään aikaan jaksanut lähettää tekstejä tänne kun on ollut ajateltavaa ja kiireitä. Mutta lyhyesti elämästäni:

-olin Teakin pääsykokeissa ja ryssin kaiken. Mutta oli todella hauskaa.
-nippaisin erään narsistisen mätäpaiseen ihostani ja nyt jatkan elämääni
-teatteri-ilmaisun ohjaajan pääsykoe tulossa

Melko pian vaihdan blogini kotisivuihin.

http://dragcaveforum.technoized.com/

Minä sain sitten tällaisen söpön lohikäärmeenmunan, jota pitää klikkailla että se jaksaa kuoriutua. Toivottavasti tekin voisitte auttaa sitä, klikkailkaa ja auttakaa sitä. Se haluaa kuoriutua upeaksi lohikäärmeyksilöksi. :)

Kaikkihan tietävät nuolenpääkirjoituksen? Saviruukuissa koristeena tai kirjoituksena. Tehdään - ette varmaan arvanneetkaan - painamalla märkään saveen nuolen päällä jälkiä.

Mikä olisi nykyajan nuolenpääkirjoitus? Missä sitä olisi? Miten sitä voisi lukea? No sehän olisi tietenkin Stepmania. Stepmaniassa neljä erilaista nuolta menee rytmin mukaan ja vaihtelee eri järjestyksessä. Niitä pitää osata lukea, että kykenee tallomaan mattoa oikein. Nuolenpääkirjoitusta teknologian avulla...

Sisältö on sama mutta tekotapa eri.

Joskus tuntuu siltä, että ei ole päämäärää. Ettei tiedä, mistä jatkaa seuraavaksi. Tämä tunne voi tulla negatiivisten kokemusten jälkeen tai sitä on vain ajelehtinut ympäriinsä.

Tulva voi viedä mukanaan, mutta vedestä voi löytää jonkin kelluvan esineen, johon takertua. Ja sen avulla voi päästä rantaan, puristaa vaatteista ylimääräinen vesi, siloitella hiuksensa uudestaan, hengittää raikasta ilmaa ja jatkaa matkaansa.

On hyvä, jos jokaisella on jokin päämäärä. Se auttaa masentuneenkin pysymään elämässä, se on tärkeä kohouma sileässä seinässä. Siitä saa otteen ja sen avulla voi jatkaa eteenpäin.

Olen kokenut viime aikoina kaikenlaista... syksyllä valmistuin ylioppilaaksi ja piti päättää todella nopeasti, mihin haen. Olen seurannut itseni ja ystävieni tunteita... Luonut uusia suhteita uusiin ihmisiin.

Päämäärä. Minulla on ennestään päämääränä jatkaa karatea mahdollisimman pitkään, tuntea se hieno fiilis, joka katan suorittamisesta tulee, ymmärtää karaten historiaa... ottaa karate tavallaan elämäntavaksi. Olen hyvin motivoitunut. Yleispäämääränä on saada kesätyö ja opiskelupaikka. Mutta tärkeimmät päämäärät ovat hyvin henkilökohtaisia.

Katselen juuri ulos ikkunastani, kasvien lehtien välistä. Taivas on kesäisen sees, pensaassa on silmuja, aurinko paistaa vastapäiseen valkeaan taloon, joka tuo mieleen aurinkomatkat. Kreikan. Hiekan. Kesän. Kaamosmasennus vähentää päämäärään keskittymistä ja olenkin huomannut, että valo antaa ihmeesti energiaa. Jaksaa keskittyä ja tehdä enemmän asioita.

Minun pitäisi lukea yksi näytelmä ja opetella siitä monologiteksti... keksiä säkeistö humppaan... valmistaa soolo. Pääsykokeisiin siis. Tiedän että on vaikeaa päästä Teatterikorkeaan, mutta ajatus on mielenkiintoinen. Vaikken pääsisikään sisään, saan kuulla mitä muut pitävät esiintymisestäni. Yksi päämäärä.

Pääpäämäärä (se on suomea, on on) on nyt se, että keskityn etsimään ympärilleni fiksuja ihmisiä, keskityn löytämään opiskelupaikkani ja paikkani työelämässä, keskityn parantamaan tunteiden jättämät haavat... Keskityn olemaan minä, en kukaan muu. Keskityn siihen, että minussa on runsaasti hyviä puolia, enkä keskity siihen että joku haluaa minun muuttuvan itsensä takia. Se on paras päämäärä mikä ihmisellä koskaan voi olla. :)

Aurinkoista kevättä kaikille.